Tallinnan kaupunkiseikkailu




Tallinnan kaupunkiseikkailu on riemukas ja jännittävä tiimipeli vanhankaupungin kaduilla.

Se on haastava seikkailu, jossa kartan avulla on suunnistettava vanhankaupungin kaduilla ja ratkaistava erilaisia tehtäviä. Seikkailu soveltuu hyvin toteutettavaksi seminaarin tai muun työhön liittyvän tapaamisen päätyttyä, se voidaan järjestää ystävien ajanvietoksi tai myös ulkomaisille vieraille perinteisestä poikkeavana vanhaan kaupunkiin tutustumisena.

Miten peli kulkee?
Jaamme pelin alussa pelaajat pieniin tiimeihin (3-5 jäsentä), jotta jokaiselle löytyisi tiimissä tekemistä. Tiimin tehtävänä on ratkaista mahdollisimman nopeasti ja oikein vanhaakaupunkia koskeva ristikko. Siinä on yleisesti Viroa ja 22 vanhassakaupungissa sijaitsevaa kohdetta koskevaa kysymystä. Apuna ovat vanhankaupungin kartta sekä tiimin jäsenten oivalluskyky. Vastauksen löytämiseen ovat kaikki keinot sallittuja! Suunnistamisen lisäksi on tiimin perille tultaessa käytettävä myös vähän arvauskykyään ja kekseliäisyyttään, jotta oikea vastaus varmasti löytyisi!

Tiimi itse päättää, miten ratkaisun etsiminen aloitetaan. Peli on jännittävä myös siksi, että kyseessä ei ole pelkkä suunnistus, vaan oma tärkeä osuutensa on strategialla ja taktiikallakin. Menestyäkseen pelissä on tiimistä löydyttävä kekseliäisyyttä vastausten löytämiseen ja nopeutta kaikissa tarkistuspisteissä käymiseen.

Pelaajat tulevat vastauksia etsiessään sekä Toompean palatsille, kaupunginmuurille että myös Paksun Margareetan tornille että moniin muihin historiallisiin paikkoihin.
Tiimi, joka peliajan puitteissa on pystynyt ratkaisemaan ristikon parhaiten tai koko ristikon kaikkein nopeimmin, on voittaja. Peli kestää n.. 2,5 h.

Myöhemmin tehdään yhteenveto ja pienen katsaus eri tiimien käyttämästä taktiikasta, paras tiimi palkitaan. Pelin yhteenveto voidaan kesäisin järjestää myös ulkosalla tai jossain pubissa /ravintolassa mihin vuodenaikaan tahansa.
Peli alkaa tavallisesti Raatihuoneen torilla kellon alta, mutta pelin alku voi olla myös missä tahansa muualla vanhassakaupungissa.
Seikkailu sopii 10 ? 140 hengen ryhmille. Peli voidaan järjestää vuoden ympäri ja myöskin pimeällä! Pimeänä aikana pelatessaan annamme jokaiselle tiimin jäsenelle LED-päälampun ja heijastimen!

Järjestämme peliä viroksi, suomeksi ja englanniksi.

Hinta
Gepsauksen hinta 10 hengen ryhmälle on 4000 kruunua
Jokainen lisäpelaaja maksaa 200 kruunua
Yli 40 hengen ryhmille ryhmähinnat.
Kaikkiin hintoihin sisältyy arvonlisävero.